Ellin ajatuksia

Pätkiä viime syksyn 2018 ensimmäisen puolikkaan jälkeen, juoksijan tarinaa omin sanoin:

Kaiken alkuhan tapahtui jo v. 2017 keväällä, kun ”siipiveikkona” lähdin kaverin kaverina lenkkeilemään Rokua trailrun mielessä. Ja siitä se kipinä juoksemiseen lähti. Ensimmäisen kerran elämässä oli silloin (kylläkin kaverille) suunniteltu ohjelma ja järkevä aloitus siihen nollakuntoon nähden, mihin olin itseni toisen raskauden jälkeen päästänyt. Ja koska juokseminen oli mukavaa, niin halusin jatkaa ja se puolikkaan alle 2h tavoite oli tosi hyvä motivaattori jatkoon. Varsinkin syksyllä pimeässä ja vesisateessa lönkötellessä sykkeitä kytäten tuntui, että se aikatavoite on todella kaukana, lähes tavoittamattomissa. Silloin lenkit olivat matkallisesti lyhyitä (aikaa juoksin), koska sykkeet nousivat herkästi. Ja samaa oli kyllä talvellakin. Alkuun varmaan huonoa kuntoa, talvella vauhtia hidastavaa lunta ja jäätä. Kaiken taustalla suurena suunnitelmana siis kuitenkin se, että kun palaan töihin niin liikun, syön järkevästi ja sen avulla jaksan paremmin.

Syksyn ja talven juoksin säästä välittämättä, kovilla pakkasilla tai reilun lumisateen aikana matolla, muuten tiellä nastakengillä. Kevättä ja tien sulamista odotin varmaan enemmän kuin joulua. Ja juoksuhan kulki sulalla tiellä kuin unelma. Mietin jo kokonaista maratoniakin loppukesälle. Vaan ei pitäisi vissiin nuolaista ennen kuin tipahtaa. Aiemmin vailla mitään vaivoja kulkeneet jalat alkoivat vaivata tosissaan. Ilmaantuikin nopealla tahdilla ensin vasempaan ja sen parannuttua huomattavasti sitkeämpänä oikeaan sääreen penikkavaiva. Tämä kaikki niin lähellä päätavoitteena ollutta Terwamaratonia, että osallistuminen oli pakko siirtää seuraavalle vuodelle.

Sitten alkoikin kuntopyörällä suhaaminen, kun peruspyörällä ei onnistunut ”oikeanlainen” juoksun korvaaminen, enkä alkanut maantiepyörää siihen hätään hommaamaan. Maastopyörä voisi olla enemmän minun juttu, mutta ei sekään ainakaan vielä ole kolahtanut niin, että oisin omaa pyörää hommaamassa. Vaan on se kuntopyöräily semmoista hommaa, että ei paljon maisema vaihdu. Onneksi kuitenkin sain kuntopyörän pihalle ja biisit soimaan, niin sujui sekin joten-kuten. Terwamaraton -päivä oli jotenkin raastava, tuntui että kaikki oli menossa sinne, ilma oli hyvä ja minä mökötin kotona (tai missä ikinä olinkaan), kun tavoite mitä varten olin syksyn ja talven treenannut jäikin välistä.. Ja siihen aikaan sekin ärsytti, että olin pimeän ajan ja ei niin kivat kelit lenkkeillyt ja nyt kun aurinko paisto ja tiet oli sulat, niin minä suttasin kuntopyörällä pihalla. Vaan onneksi ajan kanssa ja lopulta kohtuullisen nopeasti jalka rauhoittui ja pääsin jatkamaan lenkkeilyä. Järkevä siirto oli juosta Kempeleessä kymppi ja jättää puolikas Kiiminkiin. Kiitos tästä sulle! Jälkikäteen ajateltuna jalat ei olisi hyvinkään varmasti kestäneet niin nopeaa ja kovaa treeniä, mitä Kempeleeseen puolikkaalle valmistautuminen olisi vaatinut ja kelitkin olivat kyllä kohtuullisen kuumat kovaan treeniin ja pitkiin leikkeihin.

Ihan uskomattomalla tavalla vetotreenit toivat kuntoa lisää lyhyessä ajassa. Ja samalla toki myös itseluottamusta, että pystyn ja jaksan. Vaikea uskoa edelleenkään, vaikka olen itse tehnyt ja kokenut, että miten ne 4 viimeistä kovaa treeniä, joista kolme yhdessä tehtynä, toi niin paljon lisää kaikkea (vauhtia, kestävyyttä) omaan juoksuun. Sinä taisit sen tietää ja riitti, että minä luotin sinun tietävän ja tein vaan mitä käskettiin. Olet tosi hyvin osannut kuunnella sen mitä olen halunnut ja mihin olen ajatellut rahkeitteni riittävän ja kasannut erittäin toimivan ohjelman sen mukaan. Omat rahkeet ei riitä tässä kaikessa arjenpyörityksessä miettimään mitä ja miten treenata. Minusta on ihana kun saa vaan toteuttaa ohjeita ja tuloksia tulee.

Tämän syksyn kommentit ennätysjuoksun jälkeen:

Loppuaika 1.48,30. Verraittain helppoa ja tasaista tekemstä. 2.kierros oli kuitenkin ekaa nopeampi, joten suunnitelmassa (vauhdinjako) pysyin. 9 min 59 s parannusta vuoden takaiseen. Kiitos sulle kaikesta!”

Jos tulosta ajattelee, niin ohjelmahan onnistui loistavasti. Toteutus ei ollut aivan 100%, ei kait ihmiselämässä voikaan olla (?), mutta aika lailla sen sain suunnitellusti tehtyä. Edelleen ihmettelen, että miten pystyt tekemään noin täsmällisen ohjelman, jolla aina pääsee tavoitteeseen?! Lähinnä tuo Oulussa kulkeminen ja siihen kulunut aika teki sitä, että kaikki muut sai melko lailla joustaa minun lenkkieni mukaan ja sitä myöten vähän haasteita aiheutti. Vaikka sinällään lenkkejä ei liikaa ollut, mutta aikaa kaikkinensa oli turhan vähän. Ja sama asia vaikutti myös palautumiseen tai siihen, että ajoittain ei ollut aikaa palautumiselle. Loppua kohti oli jonkinlaista uskon puutetta, varsinkin kun lenkit ei oikein kulkenut. Sinällään nyt oli erilaista kuin mentiin tasaisella kehittävällä tekemisellä verrattuna vuosi sitten yhteistreeneillä haettuihin täsmäiskuihin. Kaikkinensa oli kuitenkin mukavaa vaihtelua
tämmöinen, että pääsi tekemään pitkäjänteisesti kehittävää lenkkiä. Eli tykkäsin.”

Koko matkasta yleisesti :

Tosi kiitollinen ja onnellinen olen ollut siitä, että sinun treenattavaksi aloin ja muutenkin juoksemisesta innostuin. Onhan siitä saanut hirveesti jaksamista arkeen ja koen olevani muillekin ”parempi ihminen” kun olen selkeästi paremmalla tuulella. Olen jo suositellutkin juoksua muille. Hirmuisen helppoa aloittaa (tarvii lenkkarit ja lähtä ulos ovesta) ja vähän kerrallaan tehoa lisäämällä kehittyy varsinkin alkuun nopeasti. Toki vielä myöhemminkin kehittyy, mutta kehitys ei enää tule niin helpolla kuin alussa. Ja lasten kanssa helppoa alkuun, kun lenkit on verrattain hitaita ja lyhyitä, mukana kulkee siis niin vaunut kuin pyöräilevä tenavakin.

Ehkä eniten olen joutunut luopumaan paheista, joka on siis vaan hyvä juttu. Samoin tulee syötyä asiallisemmin, että jaksaa juosta. Jonkin verran sosiaalisesta elämästä olen joutunut luopumaan viime aikoina, kun se oli ainoa mistä pysty liisimään kun perheestä en halunnut ja työstä en voinut”

Terveisin

Elli

Kuten elämässä aina jotain saavuttaakseen on jostain osattava myös luopua. Mitä suuremmat tavoitteet sen tarkemmin valintoja tehdään. Tässä tapauksessa kisojen jälkeen on aikaa taas muulle enemmän. Prioriteetit vaihtelee, kaikkea ei voi saada yhtäaikaa. Tärkeintä on että pitkällä aikavälillä tekemiset ovat balanssissa omien elämän arvojen kanssa itseään unohtamatta. Silloin on hyvä olla.

Rakkaudella Marika

Alla linkki edelliseen postaukseen Ellin tarina valmentajan näkökulmasta:

https://marikakoskelakontu.com/2019/10/02/eraan-juoksijan-tarina/


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s