Sinustako juoksija? – startti syksyyn

Kävikö viime kesänä mielessä puolimaraton? Vai jokin lyhyempi matka? Kilpailu tai tapahtuma, joista ystävät ja tuttavat tekivät somepäivityksiä ansaittujen hypetysten kera. Päähän pälkähti ehkä pieni vihreän värinen ajatus?  –Voi jospa minäkin pystyisin..
Mutta jonnekin helteiden, saunakaljojen, kesäreissujen ym. tavanomaisempien kesänviettotapojesi alle jälleen sekin haave lopulta sitten jäi. Saatoitpa tehdä kenties muutaman tuskallisen lenkin keskellä piinavimpia helteitä. Ymmärrän kyllä, jos homma kosahti reisille ennenkuin oikein alkoikaan, mutta ei ole kuule mitään hävettävää eikä etenkään hävittävää, koska aina on olemassa uuden alun mahdollisuus. Paremman alun. Niin Sinullakin, ystävä hyvä.

Nyt olisi kuule sitten se aika. Oikea hetki ja haaveista totta. Aloittamalla varhain, toteuttamalla lenkkejä sitkeästi itseäsi haastaen, mutta syvästi ja hyvästi kroppaasi kuunnellen. Rauhallisesti ja maltilla edeten niin, että aikaa jää muuhunkin. Etkä ehdi heti tukehtua omiin vaatimuksiisi itseäsi kohtaan uuden harrastuksesi parissa muun elämän keskellä. Juu, juu tiedetään, lokakuun loppua lopsutellaan ja ensi kesästä ei edes uskalla vielä haaveilla, kun ei talvikaan ole vielä ehtinyt väliin tulla. Nyt on kuitenkin juuri SE oikea aika aloittaa matka juoksijaksi. Keväällä asfaltin kiiltäessä ja sorateiden paistaessa on jo melkein myöhäistä. Silloin aloituksesta seuraa todennnäköisesti vaivat ja jumit kun juostaan innostuksissaan heti ja paljon siihen tottumattomalla kropalla. Trust me.

Nyt kun aloitat, niin ehdit rakentaa hyvän pohjan ja peruskunnon monipuolisesti liikkuen. Kävelyä, pyöräilyä, hiihtoa, lumikenkäilyä – you name it. Kaikkia lenkkejä ei tarvitse eikä missään nimessä kannata edes juosta. Riittää kun liikut suurinpiirtein oikealla sykealueella. Juoksua kunnon mukaan joko kokonaisina yksittäisinä lenkkeinä muun aerobisen liikunnan rinnalla tai juoksua kävelylenkkien sisällä sen yhtäjaksoista kestoa pikkuhiljaa lisäten. Jalat tottuu juoksuaskeleeseen ja rasitusperäisten vaivojen riski on pienempi. Lenkkejä lisätään joko määrällisesti tai niiden sisällä juoksuun käytettyä aikaa syksyn ja talven edetessä. Maltilla ja pikkuhiljaa.

Varsinkin alussa peruskestävyyden rakentamiseksi on maltettava tehdä lenkit riittävän alhaisilla sykkeillä. Vanha käypä neuvo kolmen P:n taktiikasta toimii edelleen: Pitää Pystyä Puhumaan -vauhti pitää sykkeen riitävän alhaisena ja peruskunto pääsee kehittymään. Ylipäänsä syksy ja alkutalvi on kaikentasoisilla juoksijoilla peruskuntokautta, jolloin lähes kaikki lenkit  juostaan PK- eli peruskestävyysalueella. Lenkkeilyn lisäksi kannattaa alusta lähtien tehdä myös kroppaa vahvistavaa ja liikkuvuutta lisäävää voima- ja lihaskuntoharjoittelua ja -jumppaa ainakin jossain  muodossa.

Hapenottokyvyn ja vauhtireservin kasvattamiseksi on syytä silloin tällöin tehdä lyhyitä reippaampivauhtisia pyrähdyksiä ja lyhyehköjä vetoja. Myös erilaiset nopeatempoiset pallopelit ovat eduksi, joissa tulee teräviä suunnan vaihtoja ja kiihdytyksiä. Varsinaisten rennon reippaiden kokonaisten juoksulenkkien aika on aloittelijoilla korkeintaan kevätpuolella. Niitä varten kroppaa ja etenkin hengityskalustoa on syytä valmistella lyhyemmillä hiiteillä. Minkähänlaista vauhtia muuten on rennon reipas? Sitäkin pitää harjoitella, palataan siihen toisella kertaa.

Keväällä kun olet ehtinyt luoda hyvän aerobisen peruskunnon on helppo lähteä toteuttamaan täsmällisempää harjoitusohjelmaa ja pysyä juoksukunnossa ilman vaivoja. Tuntuuko, että toistan jo liikaa näitä vaivoja? Kyllä ja en. Kokemuksesta voin sanoa, että hyvin harva välttyy niiltä kokonaan vaikka kuinka hyvin suunnitellaan. Enemmän sääntö kuin poikkeus. Aloittelijalla useimmiten iskee ”penikkatauti” etusääreen, myöhemmin kun lenkkikilometrejä alkaa olemaan takana reilusti saattaa seurauksena olla lonkan bursiitiit, juoksijan polvet, plantaarifaskiitit jne. Onhan näitä. Siksi on hyvä tehdä asioita maltilla, monipuolisesti ja suunnitelmallisesti. Ja jos ongelmia ilmenee, kannattaa niihin tarttua heti. Nämä vaivat eivät lähde sitten sillä millä ovat tulleetkin eli juoksemalla.

Itse aloitin juoksijan urani nollakunnosta tammikussa kun kuopukseni syntymästä oli kuukausi. Kyllä, kuukausi, enkä mitään sankariäidin viittaa todellakaan havittele tällä maininnalla, päinvastoin. Monta uskomatonta ihmetarinaa synnytysalista suoraan maratoonille olen kuullut ja rehellisesti sanoen en jaksa vaikuttua. Itse lähdin kävelylenkeille puhtaasti ja yksinomaa tavoitteenani saada totaalinen kuukausia kestänyt unettomuus ja unihäiriöt jotenkin luonnollisin keinoin hallintaan. Unilääkkeitä ym. pillereitä en nähnyt mahdollisena vaihtoehtona. Tämän helvetillisen ongelman seurauksena (jonka ymmärtää vain toinen kohtalotoveri) minusta tuli korvatulppakroonikko vaikka unettomuus sinänsä korjaantui. Ei reissua, ei yötä ilman korvatulppia 🙂 Kävelin muutamia lenkkejä viikossa puolesta tunnista reiluun tuntiin, joskus pidempään riippuen lenkkiseurasta. Kevättä kohti lenkit lisääntyivät ja unikin alkoi maistumaan. Kun tienpinnat sulivat tein osan lenkeistä pyöräillen.

Toukokuussa kävin kannustamassa ystävääni maratoonireitin varressa lastenrattaita työnnellen ja päätin, että kyllähän minäkin joskus vielä tuon maaliviivan ylitän. Syttyi palo joka ei sammunut. En kertonut haaveistani kenellekkään paitsi miehelleni, epäonnistumisen mahdollisuus hävetti liikaa. Otin siis toukokuussa juoksua aluksi hitaan hölkän muodossa ohjelmaan. Olihan se raskasta talven rakentelun jälkeenkin. Elokuussa juoksin sitten läpi ensimmäisen puolimaratoonini. Selvisin kunnialla ja jaksoin juosta koko matkan, joka oli realistinen tavoitteeni silloin. Tästä alkoikin sitten vuosia kestänyt intohimo kymmenien minuuttien ja p i t k i e n yksittäisten minuuttien hiomiseen pois loppuajasta. Mitä lähemmäs omaa maksimitasoaan (geneettinen ja fyysinen) pääsee, sen vaikeampaa on ennätysten teko. Niillä resursseilla mitä tavallisella perheenäidillä on. Kunnes tulee aika kun ne omat ennätykset on tehty ja nähty. Aika, jolloin kelloa ja numerolappua rinnassa ei enää koe tarvitsevansa, mutta rakkaus lajiin jää.

Mitä, missä, milloin? Kuinka paljon? Selvä suunnitelma tekee elämästä helpompaa ja todennäköisyys onnistumiseen kasvaa huimasti. Sudenkuoppia ja heikkoja hetkiä tulee ja niitäkin varten pitäisi olla takataskussa jokunen hyvä ase. Seuraava blogiteksti onkin sitten käytännön asiaa, suunnitelmista toteutukseen; juoksuohjelmaa aloittelijalle ja vähän muuta. Jos et malta odotella kovin pitkää niin pistä peukku tälle ja jaa kavereillekin, lupaan olla nopea 🙂

-M-

2016-05-20 08.51.16


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s