Matkalla pohjoiseen

Hyvät pohjoissuomalaiset ja Pohjois-Suomen ystävät, nyt kuulkaas Haaparanta ja Ikean reissut saa ihan uuden ulottuvuuden. Pari kuukautta sitten Tornioon avattiin uusi kuntosali, uutinen joka ei minun korviini ollut kantautunut, mutta onneksi google sen tiesi 🙂 Pari arviota ja viisi tähteä herättivät uteliaisuuden ja vierailun AthleteGymin verkkosivuille. Eikä siitä kauaa niin auton keula kääntyi nelostieltä kohti Perämeren rantaa entiselle Nanson sukkatehtaalle. Suunnitelmissa siis vähän bodybuildingiä matkalla pohjoiseen kohti Lappia ja tuntureita. Mutka matkaan, mikä osottautui tällä kertaa hyvinkin kannattavaksi.

cofAthleteGym on siis perustettu entisen sukkatehtaan tiloihin. Todettakoon heti, että hyvä idea; pukuhuonetilat suihkuja ja kaappeja myöten valmiina, salissa ilmatilaa riitti ja ilmanvaihto toimi. Pienehköllä pintaremontilla uskoakseni saatu kiva ja siisti yleisilme ja toimivat tilat. Käytävällä kuvanmukainen vastaanotto oli motivoiva. Salituristin orastavalla kokemuksella Arskan kuva salin seinällä on jo aika lupaava merkki hyvästä kuntosalista.

Fiilisten nousukiito sai jatkoa salin puolelle astuessa. Musiikki sitä mitä kuntosalilla mielestäni pitää ollakin (raskas rock). Omat korvanapit jäivät tälläkertaa treenikassiin. Kieltämättä on mukava välillä treenata kaverin kanssa yhdessä niin, että toinen kuulee h-e-t-i kaiken mitä viserrät vieressä. Eipä jää yksikään toisto tekemättä 🙂

AthleteGymillä värimaailma on mustaa ja vihreää, makuasia tämäkin, mutta minä tykkäsin. Musta on niin hyvä väri 🙂 sopii kaiken kanssa, kyllähän te tiedätte. Ja erityisesti se sopii kuntosalille. Jotenkin sellanen hard and no pain no gain – fiilis tulee väistämättä tällaiselle ihan tavalliselle, hennolle salimuijallekin. Vihreä onkin sitten mukava piristys mustan kumppaniksi, ulkomaailman harmaat vesisateet unohtuu hetkeksi.

AthleteGym on sekoitus tavallista peruskuntosalia hyvässä mielessä ja voimalajien (vahvinmies/nainen) harrastajien salia. Kummatkin treenit ja vielä lisäksi crossfit-tyylisetkin onnistuu täällä varmasti loistavasti. Mulla on vähän rajoittunut tietämys näistä ”kiven nosteluista” ja ”salkunkannoista”, mutta salin esittelyssä (toinen omistajista) valkeni hitusen tämäkin voimamiesten ja -naisten maailma.

Kuntosalilaitteisto on aika vakuuttava yhden valmistajan setti; HC Prota , jotka ovat vahvaa tekoa ilman ylimääräisiä kikkailuja. Itse laitevalikoima koostuu perussalilaitteista sekä vähän erikoisemmista laitteista. Niinpä sitten kokeiltiin sellaisia laitteita, joita ei ihan joka salilla ole, lähinnä selkäpuolelle (selkäpäivä). Tietysti HC:n hackki piti testata, ja onhan muuten pätevä, varsinkin etureisille saa piiiiiitkän venytyksen montussa ja vieläpä pääsee niillä ylöskin. Alustavana arviona sanoisin, että Goljatin veroinen hack-kyykkylaite. Joo-o, usko pois, näissä on isoja eroja!

Vaikka olkapäät huusi hoosiannaa vielä edellisen päivän deltsitreenistä niin viikinkipunnerruslaite testattiin siitä huolimatta, mutta eipä siihen levykiekkoja hirveästi tarvinnut kannella. Oikeastaan ainoa puuttuva palanen tässä täydellisyyttä hipovassa laitepalapelissä oli jalkaprässi, perusversio. Pystyprässi on, joten luultavasti en itse AthleteGymin koko kattauksessa ehkä kaipaisi suuresti perusprässiä. Mutta lisättäköön heti, että todennäköisesti jalkalaiteosastolle tämäkin hienoinen prässipuute korjaantuu jossakin vaiheessa, salin omistajan mukaan.

sdr

Laadukkaasti tehtyjä nostolavoja oli peräti kolme, ja yhdessä vähän erikoisempi kattaus, jolla saa mukavasti maustetta treeneihin. Räkkejä seisoi rivissä useita; tuskinpa tarvitsee vuoronumeroita jakaa kyykkypäivänä.

Turha varmaan edes kehua sitä levypainojen, telineiden, kahvojen, tankojen ym. määrää; paljon joka lähtöön ja kaikki nätisti paikoillaan ja järjestyksessä. I LIKE ! Käsipainoja…tietenkin pitkä rivi ja isoimmat 80 kg, paikan ainoa pöly löytyy kuulemma niiden päältä. 🙂  Cardio-laitteisto riittävä, crossfit-häkki, kelkanvetosuora ym. mukavaa ja vähän erilaisempaa täältä tosiaankin löytyy. Yksi huvipuisto taas tuli siis koluttua, mutta kyllä ne kivet ja salkut sai kuitenkin jäädä. Vielä.

Todennäköisesti jotakuta saattaa nyt ärsyttää tämä ylisanojen ja hypetyksen määrä, älä lue siinä tapauksessa loppuun, koska sama linja valitettavasti jatkuu. Olen niin valtavan iloinen ja ylpeä, että täällä pohojosen perukoillakin osataan hommat hoitaa rohkeasti ja tyylikkäästi, suunnitelmallisesti ja ajatuksella. Ilmeisen intohimoinen suhtautuminen kuntosalitreenaukseen, ja asiakkaita arvostava palveluhenkisyys ja tekemisen ilo ihmisille näkyy joka paikassa tällä salilla. Melkein muutan jo Tornioon 🙂 Kaiken huippuna hinnat: Salituristia kiinostava kertamaksu 5,-  (klo 15-19 ark.) ja 10 kerran kortti 39,- ja ajatelkaapa: Voimassa vuoden.

Olen yhden kerran erehtynyt raahaamaan mieheni Ikeaan; virhe, jota en ole sen koomin toistanut. Eikä myöskään hän, lihapullista huolimatta. ”Eläköön tämä ihana miesten ja naisten välinen pieni ero”. Eli nyt seuraa kaikille mukava WIN-WIN -matkavinkki Ruotsin rajalle: jos IKEA ei ole sinun lempipaikkasi, niin heitä se ”sisustusseuralaisesi” sinne rauhassa hankintoja tekemään ja kurvaa sillä välin Tornion entiselle sukkatehtaalle. Kummallakaan Teistä ei lopu todennäköisesti aika kesken ja eikä puhelin soi vaativana 🙂

Kiitokset AthleteGymin Veijolle ja Jounille rohkeudesta, salin suunnittelijoille hyvistä valinnoista, hienoa työtä ! Salituristit kiittää ja kumartaa. Lappi ja tunturit ovat osa sielunmaisemaamme ja nyt matkat sinne sujuu entistä paremmissa tunnelmissa, koukku nelostieltä tulee varmasti osaksi reissuohjelmaa.

-M-

P.S Linkistä Tornioon http://athletegym.fi/


2 thoughts on “Matkalla pohjoiseen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s